suomi24-logo
  • Anonyymi

    Vielä pitää tämäkin kestää, ainoa hyvä asia on , ettei tarvitse kirjaa lukea eikä ostaa, onneksi.

    1
    4
  • Anonyymi

    Hän on ollut koko laulajan uransa ajan ollut esillä ja kertonut aina jotain itsestään.
    Panu Rajala kirjoitti myös hänestä ja itsestään kirjan, mutta sepä ei sopinut Katri Helenalle alkuunkaan.
    Olen jotenkin tullut siihen johtopäätökseen, että hän haluaa olla jatkuvasti esillä, tavalla tai toisella. Milloin minkin asian tiimoilta. Viimeksi suhteestaan Tommi Liimataiseen. Sitä asiaa pidettiin esillä todella pitkään
    .
    Nyt kun laulut on toistaiseksi laulettu ja miesasiat kerrottu, niin on kirjan aika.

    0
    10
  • Anonyymi

    Kuulostaa siltä, että kirjasta tulee kovin psykologinen ja kryptinen.
    Haluaa kertoa ihmisille kuinka on sydämessään kokenut kaikki asiat elämässään.
    Näitä "elämän viisauksiaan" hän on jakanut jo aiemminkin.

    0
    3
  • Anonyymi

    Eikö vieläkään ole ymmärtänyt että se "juna meni jo" voisi Katri Helena jo ymmärtää ei ole enää suuria kansanjoukkoja kuuntelemassa kukat polun varrelta tai jotain.

    0
    1
  • Anonyymi

    Katri Helena grillasi ja söi ystävänsä Mikko Alatalon.

    0
    0
  • Anonyymi

    Mitähän mahdamme kuulla Tommi Liimataisesta. Sitä odotamme jännityksellä.

    0
    0
  • Anonyymi

    Katri Helena täyttää tänään 76-vuotta! Lämpimät onnittelut!

    0
    0
  • Anonyymi

    Ei vaan jaksa enää kiinnostaa.Nämä tarinat ja laulut on niin kuultu jo.

    1
    3
  • Anonyymi

    Tuntuu siltä, että hän on vuosien saatossa kertonut jo kaiken. Mutta, tosiasiassa hän ei ole koskaan kertonut mitään lapsistaan tai lastenlapsistaan. Eikä esim. siitä millainen arki hänellä oli kaikkien entisten aviomiestensä ja nykyisen avomiehensä kanssa. Mahtaako kertoa vieläkään. Mitä kerrottavaa hänelle jää? Laulu-uran vaiheet ovat kaikille tuttuja.
    Toisaalta hän on sellainen ihminen joka puhuu paljon, mutta ei sano mitään.Jakaa mieluusti erilaisia "viisauksia" Suomen kansalle.

    0
    1
  • Anonyymi

    Kun katsoin Katri-Helenan kuvaa, uskoni Suomalaiseen naiseen tekee paluutaan.

    Miten vakuuttava hän ikäisenään on. On hienoa että puuma-ajat näyttää jääneen taakse.
    En muista että hän olisi uskottavuuttaan menettänyt jonkun piikittäjän käsittelyssä.
    Odotan kirjaa.

    0
    4