suomi24-logo
  • Anonyymi

    Huono. Arvosana 4,5.

    0
    0
  • Anonyymi

    En pidä. Arvosana 4/10.
    Liikaa henkilökohtaisia asioita. Henkilökohtaiset keskustelut voisi käydä pienemmässä ryhmässä puolison tai terapeutin kanssa. Julkisuuden ihmisellä pitää olla myös sisäiset rajat, käsitys siitä mikä on privaatti asia. Kaikki elämän koukerot eivät kuulu koko kansalle.

    Sitten on paljon sellaisia asioita jotka kuuluvat koko kansalle, mutta niistä pitäisi puhua silloin kun asiat tapahtuvat, eikä vasta 20 vuotta sen jälkeen.
    Esim. Jyrki-ohjelman teossa 10-15 vuoden ajan toistuvasti, lähes päivittäin tapahtuneista naisten kyykyttämisestä, alkoholin pissan päähän nousun aiheuttamista ongelmista pikkupomojen nupissa.
    Miksi kymmenet ja kymmenet ihmiset ovat antaneet jonkun käyttäytyä noin 10-jopa 20 vuotta!
    Miksi ihmiset ovat sietäneet tuollaista ja sallineet käytöksen jatkua! Aivan sairasta hyväksyntää porukalta.
    Missä on ollut ylin johto, missä työsuojeluvaltuutettu, missä järki?

    Jos minua joku tyyppi, vaikka minkä tasoinen päällikkö tahansa, olisi pyytänyt riisuuntumaan, kommentoinut toistuvasti seksistisesti, uhkaillut, käynit käsiksi, niin olisin nostanut sellaisen äläkän, että siitä olisi ollut oksat pois.

    Jo ensimmäisestä tuollaisesta teosta olisin kävellyt a) työterveyshuoltoon b) työsuojeluvaltuutetulle c) firman suurimman pomon eteen kasvotusten kertomaan tapahtuneesta ja vaatinut jokaista tahoa puuttumaan käytökseen kovalla kädellä.
    Jos ylin johto ei olisi saanut tyyppiä ruotuun, niin olisin vienyt jutun työntekijäliittoon ja sieltä vaikka käräjäoikeuteen asti. Piste.

    Jokaisen meistä pitää asettaa raja toisille miten antaa itseään kohdella.
    Mikään työ ei ole niin tärkeä, että alistuu tuollaisen käytöksen uhriksi. Ja tämä koskee niin miehiä kuin naisiakin.

    Rajat on asetettava jo tapahtumahetkellä. Eikä vasta vuosikymmeniä myöhemmin traumatisoitua julkisuudessa.

    0
    0
  • Anonyymi

    täyttä roskaa kaikki ohjelmat.

    0
    0
  • Anonyymi

    Vaivaannuttava falskius koko ohjelma-sarjassa,itse en lähtisi.
    On kuin Kauniit ja rohkeat- sarja.. jossa lähikuvia kasvoista.. pseudospykologista.
    Tulee olo narsisteista jotka tykkää katsella omia kasvojaan ja itseään. Jokainen täysi itseään, tekoempatia..
    Lisäksi nykyään esiintyvät taiteilijat suuria julkkiksia, persoonakultit, vaikka esim laulujen sanat simppeleitä jos paperilla.. verrattuna vaikka syvällisiin ammattilyyrikoihin -jotka yleensä lähes tuntemattomia sivullisuudessa,
    Eleet noilla laulutähdillä kuin olisivat maailman napa erikoislaatuisuudessaan.
    Pelkkää massahysteriaa..

    0
    0