suomi24-logo
  • Anonyymi

    Eipä ihme jotta järkytyi Linda tuosta "teloituksesta" sisällisodan asioita ei paljon puhuta vieläkään teloituslistat jäi vajaiksi taidettiin tappaa kokonaisia sukujakin ei kuitenkaan vallasväkeä noista olisi jäänyt tietoja. Tammisaaren ja Suomenlinnan vainajista ei taidettu pitää juuri kirjaakaan. Suomessa kuitenkin jopa punaisista perheista ja suvuista on joitain henkilöitä noussut yhteiskunnassa merkittävään asemaan, toki marginaalinen osa, kyllä valta periytyy edelleen meilläkin onhan kansa suhteellisen pieni ja sisällissotain vihat on paikoin muistissa ja tiedossa vaikkei puheissa, esm polisin palvelukseen ei punikki taustalla taida olla vieläkään asiaa, sisäasit ministeriöt on suljettu alue punikeilta vaikka vihreät johtaa poliisia, monikaan ei tiedä jotta vihreiden suvut on monasti IKL taustaisi jopa ihan natsejakin. Suomi ja Espanja on sisällissotineen hämmästyttävän vaiettuja, suomen osalta on helppo ymmärtää vihan säilöö vihaa, kansa on pieni ja meille on tuon veljessodan muistona jäänyt vallasväkeen terve viha ja pelko köyhällistöön, tuo on valtaopissa selkeä jopa punaisella taustalla valtaan päästyä otetaan heti tiukka etäisyys ja vihamielinen asenne, pienituloiseen kansanosaan kts. Marin hallitus on tästä yhtä hyvä esimerkki kuin Halosen tai Ahtiksen aika. Meillä hoetaan hokemistaa mm. kansan rakkautta presssaan vaikka kyse lienee instituution opetusta pelosta. Linda onnekseen syntyi eliittiin ja on pysynyt tuolla ja päässyt rannikkoruotsalaisesta nousemaan oikeaan hoviin naapurissa, olisko Ruotsi meille paras ja hyvä hallitsija. Vaikka aikanaan pitivät meitä ali-ihmisinä.

    0
    2
  • Anonyymi

    Totta kai vaietaan.
    Mutta Liisa Jaakonsaari iloitsee kun voidaan puhua natosta,

    0
    0
  • Anonyymi

    Sosialidemokraatit sekosivat murhanhimoissaan jo 1917syksyllä. Kapinan alettua 1918tammikuun lopulla oli jo 150 ihmistä surmattu ja vauhti vain kiihtyi …..

    0
    0
  • Anonyymi

    Kyllä on typerä ohjelma kokonaisuudessaan, juontajakin naukuva ja irvistelevä jokapaikan tyrkky. Voisko menneiden antaa olla, mitään satoja vuosia sitten tapahtuneille enää voi.

    0
    0
  • Anonyymi

    Isoisäni veli sai pistimestä punaisilta omassa kodissaan. Oli 18v.
    Tosiaan näitä synkkiä muistoja on monessa suvussa.

    0
    0
  • Anonyymi

    Voittajat kirjoittaa historian, eiköhän punasia telotettu 100 kertaa enemmän!

    0
    0
  • Anonyymi

    Linda siideri pullo on hieno ja kestävä ja hyväkuntoinen lasinen pullo. Kiitos hyvästä mausta ja lisää kiitos helposti juotava jos ei muista juoda kohtuudella edellyttää että olet yli 18- vuotta vanha. Kiitos Rosa ja Pirjo äiti

    0
    0
  • Anonyymi

    Sori. Sipoossa suurimmat teloitukset teki punaiset. Tiedän, koska omassa suvussa näitä uhreja. Ja voi olla, että tuokin murha, jos on se jossa tulivat torilta tavaroitaan myymästä.

    0
    0