suomi24-logo
  • Anonyymi

    Minen nähny sitä. Voinko silti jatkaa elämääni niin kuin tähänkin asti ?

    0
    1
  • Anonyymi

    Saiko nina ns. Varsihoitoa vai mitä?

    0
    0
  • Anonyymi

    Niin yllätys, niin yllätys, laskin housuun.

    0
    1
  • Anonyymi

    Mitä sille on tapahtunut, kun varmaan 30 kiloa turvonnut yhtäkkiä. Eihän se raskaanakaan tossa iässä voi olla.

    0
    1
  • Anonyymi

    Jotenkin yliammuttua yllättyneisyyttä oli nyt Lahtisella. Ei sitä pysty näyttelemään, vaikka hän niin ehkä luuli. Ei ollut siis niin yllättynyt, eikä kiitollinenkaan yllätyksestä, mitä esitti olevansa. Eikä ollut kovin yllättynyt Katajakaan, mutta ei sentään viitsinyt esittää niin innokkaasti.

    0
    0
  • Anonyymi

    Niina L Putouksen juontajana ja aiemmin käsikirjoittajana on vieroittanut meidän lapsiperheen Putouksesta. Kaikki on yhtä sekamelskaa ja kohellusta. Pitääkö PERHEOHJELMASSA vitsailla viinasta, kankkusista ja kaksimielisyyksistä. Ei silti onhan nuo alkoholijutut olleet aina Niinan lempiaiheita. Jossain aiemmassa haastattelussa hän kertoikin, että suomalaiset saa aina nauramaan kun kertoo viinasta ja humalasta. Eiköhän Niina kohta raahaa koiransa ja lapsensakin sketseihin.

    Viimeisten vuosien Putoushahmot eivät ole jääneet mieleen, eikä heistä ole tullut kansan suosikkeja.

    Putousta ei viitsi katsoa. Roolihahmot viimeistelemättömiä. Alkuvuosina hahmoilla oli huolitellut asut ja tyylit. Roolihahmoilla oli oma historia ja koko ajan jaksosta toiseen kehittyvä tarina. Hahmojen suoritukset olivat pienoisnäytelmiä, esim. Ansku, Aina Inkeri Ankeinen, Uskonmies Luttinen, Raisa Reikänaama, Pasi Orava ... jne.

    Katselimme perheen kanssa tämän vuoden 3 ekaa jaksoa, emme jatka. Ei ole enää maukasta viihdettä.

    0
    0
  • Anonyymi

    Putous on täyttä paskaa.
    2 min. Ekaa jaksoa riitti.
    Ns. Hahmot olivat aivan järkkyjä.
    Etenkin se mursu, no olihan se paree kun gimmel.

    0
    0
  • Anonyymi

    Toi Niina Lahtinen on kyllä porno muija,oon katsonut sitä monessa viihdeohjelmassa,näkee että saletilla kova kone.On vieläkin takka kunnossa,kun entinen taustatanssija,KaijaKoon tms..,mutta ei jätä Riihimäen tyttö kylmäksi.T:setämies

    0
    1