suomi24-logo
  • Anonyymi

    Hyvin on tiedossa tuo tanssikielto, ostin siihen liittyvän tietokirjankin viime vuonna, kun tarvitsin sota-aikaan liittyvää materiaalia yhteen kirjaan, jonka työryhmässä olen mukana.
    Ihan perusteltua oli silloin Suomessa tuo tanssikielto ja siihen oli monia järkisyitä jo kansalaisten turvallisuuteen liittyen. Koska Suomeen tehtiin lukuisia pommituslentoja vihollisen toimesta, julkiset kokoontumiset olisivat olleet vaarallisia, kun pimennyksissä olisi voinut olla puutteita näissä huvitilaisuuksissa. Olisivat olleet pommitusten vaarassa.
    Omissa haastatteluissani tuli aikoinaan sota-aikaan liittyen juuri nämä pimennykset ja niiden noudattaminen. Oli varsin erikoisiakin tapauksia, kun pommikoneita oli lentänyt ja valoa oli vahingossa päässyt "läikkymään", siitä oli sitten seurannut monenlaista harmia.
    Toinen juttu oli moraalinen puoli, rintamalla käytiin sotaa ja kotirintamalla olisi tanssittu ja huviteltu, se olisi laskenut taistelumoraalia rintamalla.
    Mielipiteeni on kysymykseen, että sotaa käyvässä maassa pitää olla rajoituksia, myös tanssikielto on paikallaan em. syistä!

    0
    15
  • Anonyymi

    " Tiesitkö, että Suomessa oli tanssikielto sota-aikana? "

    Saikohan tuohon aikaan edes pääministerit tanssia? Jollain erikoisluvalla pitäisi sallia, että tanssi toisi kovaa duunia tekevän pääministerin elämään valoa ja iloa.

    0
    4
  • Myös sotaa käyvässä Iso-Britanniassa oli tanssikielto, mitä rikottiin pitämällä salatansseja, joiden yhteydessä keksittiin myös uusi viihdemuoto, nimittäin disko.

    0
    5
  • Anonyymi

    Saa.

    0
    0
  • Anonyymi

    .... Paksu nahka ja kepeät ovat Jumalan lahja...

    0
    1
  • Anonyymi

    " Hohhoijaa. Eipä mennyt kauan kun persu mainitsi Marinin. "

    Sanna Mariini tullaan unohtamaan tulevina vuosina täysin. Paloi liika kirkkaalla liekillä ja paloi alle 3 vuodessa tyhjiin.

    1
    0
  • Anonyymi

    Kas kummaa, täältä sensuroitiin tarinani, joka kertoi sodanajan kielletyistä tansseista, entisessä Suomen Karjalassa.
    Mitä salaista siinä mahtoi olla, kun tarinani liittyi äitiini ja hänen isäänsä, eli pappaani?????

    0
    1
  • Eiköhän tuon tanssikiellon jokainen ainakin varttuneempi suomalainen tiedä.
    Tuntuisihan se aika kornilta, kun rintamalla ihmiset puolustavat maata ja kuolevat ja muut tanssivat ja pitävät hauskaa.

    1
    0
  • Anonyymi

    Tiesin huvit on tyhmiä varten keksitty rahastus muoto elikä tyhmiltä rahat pois.

    0
    2
  • Anonyymi

    Aikoinaan ollut käytössä huvi vero ja muuta vastaavaa nykyisin saisi olla vastaavat maksut kuten uudelleen voisi ottaa käyttöön radio veron.

    0
    2